Nuorten taloustaitojen parantaminen, Tärkein taloustaito

Tuore tutkimus haastaa mielikuvan velkaantuvista nuorista ja piheistä eläkeläisistä

Ikä ja kulutusasenteet määrittävät kuluttajien toimintaa talousvaikeuksissa. Nuoret välttävät taloudellisia riskejä muita enemmän. Elämyshakuiset kuluttajat ovat taipuvaisempia ottamaan lainaa.

Miten ihmiset toimivat kohdatessaan taloudellisia vaikeuksia? Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen ja Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tuore tutkimus osoittaa, että vastaus riippuu iästä ja kulutusasenteista. Tutkijat havaitsivat myös, että ihmisten toiminta taloudellisia ongelmia kohdattaessa on muuttunut 20 vuoden aikana.

Tutkimusaineistona oli vuosina 1999, 2004, 2009, 2014 ja 2019 kerätty suomalaisten elämäntavan muutoksia kuvaava laaja kyselytutkimus, jonka kokonaisvastaajamäärä oli yli 10 000.

Useimmat vastaajat tinkivät päivittäisistä menoistaan ja käyttävät säästöjään kohdatessaan taloudellisia vaikeuksia. Ystäviltä ja sukulaisilta lainaaminen, lisälainan ottaminen pankista ja kulutusluottoihin turvautuminen oli myös yleistä. Lisäksi ihmiset pyrkivät lisäämään tulojaan tekemällä enemmän töitä tai myymällä omaisuuttaan kohentaakseen taloudellista tilannettaan. Monet myös kertoivat kokeilevansa onneaan rahapeleissä.

Menoja karsitaan ja lainaamista vältetään

Tutkimuksesta kävi ilmi, että menojen karsiminen oli yleisin tapa ja lainaaminen harvinaisin tapa selättää taloudellisia vaikeuksia. Lainaaminen myös väheni huomattavasti erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, mikä oli hieman yllättävää.

Tulos saattaa kertoa siitä, että ihmiset ovat alkaneet olla tietoisempia lainaamisen riskeistä ja ratkaisevat talousongelmansa mieluummin pyrkimällä hankkimaan lisää rahaa.

– Lisätyön tekemisen ja omaisuuden myymisen yleistyminen saattaa selittyä osittain työn ja tavaravaihdon helpottumisella ja nopeutumisella digitalisaation myötä, akatemiatutkija Gintautas Silinskas pohtii.

Ikä vaikutti merkittävästi toimintaan talousvaikeuksissa. Nuorten ja eläkeläisten toiminta poikkesi eniten muista ikäryhmistä. Alle 25-vuotiaat vastaajat lainasivat ja kokeilivat onneaan rahapeleissä selvästi muita harvemmin ja pyrkivät useammin tulojensa lisäämiseen.

– Tämä selittyy paitsi nuorten muita huonommalla luottokelpoisuudella myös heidän haluttomuudellaan ottaa taloudellisia riskejä tulevaisuuden ollessa epävarma, professori Terhi-Anna Wilska sanoo.

Sen sijaan 66–75-vuotiaat eivät pyrkineet lisäämään tulojaan yhtä usein kuin muut, ja he tinkivät myös harvemmin jokapäiväisestä kulutuksestaan. Tulos haastaa yleisen mielikuvan piheistä eläkeläisistä. Wilskan mukaan ikääntyneillä on myös yleensä vähemmän taloudellisia ongelmia ja puskurina enemmän säästöjä kuin nuoremmilla.

Iän lisäksi myös kulutusasenteet olivat yhteydessä toimintaan talousvaikeuksissa. Säästäväisinä itseään pitävät kuluttajat lainasivat ja kokeilivat onneaan rahapeleissä harvemmin kuin muut. Elämyshakuiset kuluttajat taas eivät tyypillisesti vähentäneet menojaan taloudellisia vaikeuksia kohdatessaan ja olivat taipuvaisia ratkaisemaan talousongelmiaan lainaamalla.

Tutkimus on osa DigiConsumers-hanketta (2019–2025), jonka rahoittaja on Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto.

Lisätietoja:

Akatemiatutkija Gintautas Silinskas, gintautas.silinskas@jyu.fi

DigiConsumers-hankkeen johtaja, professori Terhi-Anna Wilska, terhi-anna.wilska@jyu.fi

Viestinnän asiantuntija Anitta Kananen, anitta.kananen@jyu.fi, 040 846 1395

https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2021/03/tuore-tutkimus-haastaa-mielikuvan-velkaantuvista-nuorista-ja-piheista-elakelaisista

Alkuperäisjulkaisu: Silinskas, G., Ranta, M., & Wilska, T-A (2021). Financial Behaviour Under Economic Strain in Different Age Groups: Predictors and Change Across 20 Years. Journal of Consumer Policy (ahead of print). https://doi.org/10.1007/s10603-021-09480-6