Suomalaisten talousosaamisessa parantamisen varaa

Suomalaisten talousosaamisessa on parantamisen varaa. Tämä käy ilmi oikeusministeriön teettämästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten taloudellista tietämystä sekä talouteen liittyviä asenteita ja taloudellista käyttäytymistä.

Suomalaisten talousosaaminen on OECD-maiden keskitasoa. Nuorten talousosaaminen on kuitenkin heikompaa kuin heitä vanhemmilla henkilöillä. Korkeampi koulutustaso on yhteydessä parempaan talousosaaminen.

Kuvassa vasemmalta Olli-Pekka Ruuskanen, Saara Vaahtoniemi, Panu Kalmi ja Mette Ranta.

Tilaisuuden tallenne

Tutkimuksen ovat toteuttaneet Vaasan yliopisto ja Pellervon taloustutkimus PTT. Kysely on toteutettu OECD:n talousopetuksen verkoston eli International Network on Financial Educationin (INFE) luoman mallin mukaan kansainvälistä vertailua varten. Taloudellista tietämystä mitattiin kysymällä vastaajilta riskin hajauttamisesta, inflaatiosta ja korkotasosta.

Taloudellista käyttäytymistä mitattiin kysymällä muun muassa kotitalouden budjetoinnista ja talouden suunnittelusta, säästämisestä ja laskujen ajallaan maksamisesta. Taloudellisia asenteita taas mitattiin rahankäyttöön suhtautumista kuvaavilla väittämillä.

Miehet tietävät, naiset harkitsevat

Tutkimuksen mukaan miesten taloudellinen tietämys on parempi kuin naisten. Naiset saavat kuitenkin miehiä korkeampia pisteitä taloudellisesta käyttäytymisestä ja asenteista. Talousosaamisen yhteispisteissä tulokset ovat näin ollen melko tasaiset.

Talousosaamisen tasoon vaikuttaa etenkin vastaajien ikä ja koulutustaso. Osaaminen on sitä parempaa, mitä korkeampi on vastaajan koulutustaso. Nuorilla on yleensä alhaisin taloustietämys ja usein myös muut talousosaamisen alueet ovat heikompia. Parhainta taloudellinen tietämys on 40–49-vuotiailla suomalaisilla ja heikointa nuorilla aikuisilla, 18–29-vuotiailla.

Taloudellisissa asenteissa vanhemmat ihmiset ovat selvästi varovaisempia ja vähemmän impulsiivisia kuin nuoret aikuiset. Yrittäjät taas saavat niin taloustietämyksestä kuin käyttäytymisestä korkeammat pisteet kuin muut väestöryhmät.

Osaaminen vakuutusasioissa melko vahvaa

Tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten osaamista vakuutusasioissa. Kaksi kolmannesta oli sitä mieltä, että he ymmärtävät vakuutusten kattavuuden, sisällön ja vertailtavuuden. Vastaajien käsitys omasta vakuutusosaamisesta oli kuitenkin vahvempaa kuin osoitettu tietämys.

Tutkimus on osa talousosaamisen kansallisen strategian toteuttamista. Talousosaamisen kansallisen strategian visio on, että suomalaisten talousosaaminen on vuoteen 2030 mennessä maailman parasta. Jotta tämä voidaan todentaa, edellyttää se kansalaisten talousosaamisen säännöllistä mittaamista.

Tutkimustulosten avulla talousosaamisen strategian toimintaa voidaan kohdentaa oikein. Erityisesti nuorten talousosaamisen vahvistaminen on tärkeää, sillä heidän tietämystasonsa oli matalampi kuin muilla ikäryhmillä.

Suomalaisten_talousosaaminen_15052023 (49 sivua, pdf)

Katso tallenne

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Mette Ranta, oikeusministeriö, p. 0295 150 201, etunimi.sukunimi@gov.fi
professori Panu Kalmi, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8528, panu.kalmi@uwasa.fi
tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT, 040 641 5732, olli-pekka.ruuskanen@ptt.fi
ekonomisti Saara Vaahtoniemi, PTT, 040 637 5591, saara.vaahtoniemi@ptt.fi

Tulokset julkaistaan kansallisina ja kansainvälisinä tieteellisinä artikkeleina sekä OECD/INFEn kansainvälisessä raportissa syksyllä 2023.