PISA 2018: Koululla vahva merkitys talousosaamisen tuottajana

PISA-tutkimuksen talousosion tänään julkaistavat tulokset kertovat suomalaisnuorten talousosaamisen tilasta.  Suomalaisoppilailla vahvaa osaamista ja vastuullista rahankäyttöä.

Suomalaisnuorten talousosaamisen arvioinnin keskiarvopistemäärä, 537 pistettä, oli toiseksi paras yhdessä Kanadan (532) kanssa. Tutkimuksen parhaat nuoret talousosaajat löytyivät Virosta, jonka keskiarvo 547 pistettä oli tilastollisesti merkitsevästi kaikkien muiden maiden keskiarvoja korkeampi.

”Tulokset antavat positiivisen kuvan suomalaisten nuorten talousosaamisesta. Osaaminen oli kansainvälisessä vertailussa varsin hyvällä tasolla”, kertoo PISAn kansallinen projektipäällikkö Arto K. Ahonen. DigiConsumers-tutkimushankkeessa hän vetää Nuorten talousosaaminen -tutkimuspakettia.

Ahosen mukaan erityisenä seikkana suomalaisten kohdalla näkyy koulun vahva merkitys talousosaamisen tuottajana.

”Opettajat olivat Suomessa vertailumaita useammin talousosaamiseen kytkeytyvän tiedon lähde ja opettajilta saadulla tiedolla oli tutkimuksen voimakkain yhteys osaamiseen.”

Koulujen taloustiedon opetusjärjestelyt ovat olleet Ahosen mukaan onnistuneita.

Suomalaiset nuoret olivat vertailun kärkipäässä myös siinä, kuinka aktiivisesti he olivat mukana rahoitusjärjestelmässä.

”Tutkimuksen kohteena oli 15-vuotiaita nuoria, joten heidän edellytyksensä toimia talouselämässä ovat vielä rajalliset. Yleisesti ottaen vastuullinen kuluttajakäyttäytyminen kuten hintojen vertailu sekä oman talouden hallinta heijastelivat myös hyvää talousosaamista. ”

PISA 2018 -tutkimuksen talousosaamista kokevat tulokset julkistettiin torstaina 20 maassa. Talousosaaminen on PISA-tutkimuksessa ylimääräinen, kansallisesti valittavissa oleva arviointialue. Suomi osallistui arviointiin ensimmäistä kertaa.

Eija Seppäsen blogi: PISA antaa askelmerkit tulevaisuuden taloustaitoihin

Tutustu tuloksiin:

www.minedu.fi/pisa

www.pisa.oecd.org

https://ktl.jyu.fi/pisa