Globaaleilla markkinoilla huonoista työoloista on puhuttu jo pitkään. Vuosituhannen vaihteessa amerikkalainen tutkija-toimittaja Naomi Klein toi No Logo -kirjassaan esille monikansallisten yritysten työntekijöiden huonon kohtelun. Muun muassa Kiinassa sijaitsevia ”hikipajoja” kauhisteltiin Suomessakin.
Viime aikoina on raportoitu työoloista kiinalaisilla kalastusaluksilla. Voimmeko luottaa enää kalapuikkojemme eettisyyteen? Sen sijaan kotimaiseen tuotantoon ja palveluihin on luotettu. Viimeaikaisten uutisten valossa aivan liikaa.
Jo vuonna 2019 nepalilaisiin ravintoloihin kohdistuvat ihmiskauppa- ja kiskontaepäilyt saivat laajaa mediajulkisuutta. Kymmeniä nepalilaisia työntekijöitä oli pidetty alipalkattuina ja ylityöllistettyinä vuosien ajan. Karkotuksen pelossa he eivät uskaltaneet valittaa viranomaisille.
”Rikollisuus ja vastuuttomuus eivät tunne rajoja”
Poliisin rikostutkinta kesti niin monta vuotta, että osa rikoksista ehti vanhentua. Lopulta viime vuonna Katmandu-ravintoloiden omistajat tuomittiin Tampereella, ja tänä vuonna Helsingissä Himalaya-, Lali Gurans-, Gurkha-, ja Yeti Nepal -ravintoloita pyörittänyt pariskunta. Ravintoloissa riitti kuitenkin asiakkaita, ja osa niistä toimii edelleen.
Viime aikoina on uutisoitu myös thaimaalaisien marjanpoimijoiden epäillystä ihmiskaupasta. Poimijoiden työolot ovat olleet kurjat, ja matka- ja muiden kulujen jälkeen palkkaa ei juuri ole jäänyt. Vyyhteen oli sotkeutunut jopa työ- ja elinkeinoministeriön virkamies.
Polarica-, Kiantana-, ja Artic Group -yrityksiä koskevat epäilyt eivät kuitenkaan ole saaneet marjanjalostajia tai kaupan alaa laajasti boikotoimaan kyseisiä yrityksiä. Marja-alan edustaja kommentoi mediassa, että suomalaisten marjojen on pystyttävä kilpailemaan hinnalla ulkomaisten kanssa. Ehkä samasta syystä kuluttajatkaan eivät ole olleet aktiivisia.
Viime kesänä otsikoihin nousi närpiöläinen Siggpack-kurkku. Vuonna 2022 yli 3,6 miljoonan euron tuloksen tehneen vihannesyrityksen perustajaa ja useita vietnamilaisia työntekijöitä epäillään niin ikään ihmiskaupasta ja kiskonnasta. Eikä pelkästään kasvihuonetyössä, vaan myös seksipalvelujen tarjonnassa. Tästä huolimatta Siggpack-kurkkuja näkee useimpien ruokakauppojen vihannestiskeillä. Kotimaisista vaihtoehdoista ne ovat usein halvimpia.
Yllä mainitut tapaukset ovat kaikki sellaisia, joista on avoimesti kirjoitettu valtamedioissa. Siksi herää kysymys, miksi viranomaiset, yritykset ja kuluttajat välittävät niin vähän? Onko syynä se, että useat rikolliset toimijat ovat maahanmuuttajia itsekin ja toimintaa välitetään lähtömaista käsin. Kiusatkoon toisiaan. Me hyveelliset suomalaiset katsomme muualle.
Olisi korkea aika toimia: luoda parempi viranomaisvalvonta ja vastuullisuussertifikaatit kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Rikollisuus ja vastuuttomuus eivät tunne rajoja. Kotimaiset yritykset ja kuluttajat voivat kuitenkin valita, kumpi on arvokkaampaa, rahalliset säästöt vai työntekijöiden ihmisarvoinen kohtelu kansallisuuteen katsomatta.
Blogin kirjoittaja Terhi-Anna Wilska DigiConsumers-tutkimushankkeen johtaja ja Jyväskylän yliopiston sosiologian professori. Wilska on erikoistunut kulutuksen ja talouden tutkimukseen. Blogi on julkaistu Keskisuomalainen-lehden kolumnina 26.10.2023.
