Tyttöjen ja poikien kanssa puhutaan rahasta ja taloudesta kotona eri tavalla

Nuoret saavat eniten taloutta koskevaa tietoa perheeltään ja koulustaan, käy ilmi OP Ryhmän lokakuussa julkaistavasta nuorten taloustaitoja selvittävästä tutkimuksesta. Perinteiset sukupuoliroolit näyttävät vaikuttavan edelleen kodeissa käytäviin talouskeskusteluihin.

OP Ryhmän yhteistyössä Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen kanssa toteuttama barometritutkimus osoittaa, että talousasioista ei tyypillisesti puhuta kodeissa päivittäin tai edes viikoittain, vaan pikemminkin kuukausittain. Huoltajien kanssa puhutaan eniten omaan ja perheen rahankäyttöön liittyvistä asioista.

Perheissä puhutaan enemmän poikien kuin tyttöjen kanssa sijoittamiseen, vaurastumiseen ja yrittäjyyteen liittyvistä asioista. Omaan tai perheen kuluttamiseen liittyvät kysymykset, sekä kiinnostus hintojen nousun vaikutuksesta perheen talouteen korostuvat tyttöjen kohdalla. Korkeasti koulutetut vanhemmat puhuvat lastensa kanssa enemmän sijoittamisesta ja vaurastumisesta kuin matalammin koulutetut vanhemmat.

– Perheissä saatetaan edelleen ajatella perinteisesti miehiä perheen pääelättäjinä ja siksi rohkaista poikia rahan hankkimiseen. Vastaavasti tyttöjen oletetaan olevan kiinnostuneempia kuluttamisesta. Tämä on nähtävissä myös laajemmin yhteiskunnassa ja liike-elämässä, kommentoi Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska.

– Olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että lapset ja nuoret saavat yhtäläisesti taloustietoa ja -taitoja sekä rohkaisua yrittäjyyteen ja sijoittamiseen riippumatta sukupuolesta tai vanhempien koulutustaustasta. Erityisesti sukupuoleen liittyvistä stereotypioista taloudellisessa toiminnassa pitäisi päästä eroon.

Tutkimus on ensimmäinen laatuaan Suomessa

OP Ryhmä julkistaa 1. lokakuuta yhdessä Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston kanssa valtakunnallisen tutkimuksen 15–19-vuotiaiden nuorten rahankäytöstä, taloudenhallinnan taidoista ja tilanteesta sekä näihin liittyvästä käyttäytymisestä ja asenteista. Barometritutkimus on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Tuloksia hyödynnetään laajalti OP Ryhmän taloustaitotyön ja opetustoiminnan sekä oman talouden hallinnan palveluiden kehittämisessä.

– Aikuistumisen kynnyksellä tehtävillä rahaa koskevilla päätöksillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Tutkimus myös korostaa mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumisen tärkeyttä. Nuorten ylivelkaantuminen on viime vuosina lisääntynyt ja haluamme ymmärtää nuorten tilannetta sekä auttaa riskissä olevia mahdollisimman varhain, jotta he eivät joudu ikävään kierteeseen, sanoo OP Ryhmän henkilöstöjohtaja Hannakaisa Länsisalmi.

Oman talouden hallinnan taidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja ja nuoruudessa opitut taidot luovat tärkeää pohjaa pitkälle aikuisuuteen. OP Ryhmän taloustaitotyön kivijalka on osuuspankkien koulu- ja oppilaitoskäynnit ympäri Suomen. Vuonna 2023 OP Ryhmä tavoitti taloustaitotyössä osuuspankkien ja kumppaneiden kanssa yhteistyössä noin 90 000 lasta ja nuorta.

Barometritutkimukseen osallistui yhteensä 72 koulua ympäri Suomea. Tutkimuskyselyyn saatiin yhteensä 2143 osallistujaa, joista 1886 vastasi kyselyyn.

Lisätiedot:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Terhi-Anna Wilska, p. terhi-anna.wilska@jyu.fi, +358 40 805 4201