Väitös: Nuoret kuluttajat ovat sosiaalisessa mediassa sekä aktiivisia toimijoita että vaikuttamisen kohteita

YTM Jesse Tuominen tutki väitöskirjassaan nuoria kuluttajia sosiaalisen median alustoilla. Aiempaa kattavaa analyysia erityisesti nuorten kuluttajien ja sosiaalisen median välisestä suhteesta on yllättävän vähän.

Nuorten materialismi Jesse Tuominen

Jesse Tuomisen väitöstutkimuksen mukaan nuoret altistuvat sosiaalisen median kaupalliselle sisällölle muita ikäryhmiä herkemmin. Tuomisen tulosten mukaan median toimijat vaikuttavat nuorten ostopäätöksiin ja kulutuskäyttäytymiseen. Toisaalta nuoret ovat sosiaalisessa mediassa myös aktiivista esimerkiksi osallistumalla boikotteihin ja tuomalla esiin kuluttajaidentiteettiään vaikutelman hallinnan keinoin.

– Nuoret käyttävät jatkuvasti sosiaalista mediaa, jossa kaupallisen sisällön rooli on erityisen korostunut. Nuoret ovat myös tärkeä asiakasryhmä sekä yrityksille että sosiaalisen median vaikuttajille. Onkin mielenkiintoista pohtia, minkälainen nuorten kuluttajien asema on sosiaalisen median aikakaudella, Tuominen kertoo.

Nuoret ja erilaiset kaupalliset toimijat, kuten yritykset ja sosiaalisen median vaikuttajat, ovat yhä tiiviimmin kosketuksissa erilaisilla sosiaalisen median alustoilla, kuten YouTubessa, Instagramissa ja TikTokissa.

– Nuoret käyttävät sosiaalista mediaa muita ikäryhmiä enemmän, jolloin he myös todennäköisemmin altistuvat kaupalliselle sisällölle muita ikäryhmiä enemmän. Toisaalta kulutus on nuorille tärkeää myös identiteetin kannalta, koska nuoret käyttävät erilaisia kulutushyödykkeitä ja brändejä sen rakentamiseen, Tuominen arvioi.

YTM Jesse Tuomisen sosiologian väitöskirjan ”Young Consumers on Social Media” tarkastustilaisuus järjestetään 5.12.2023 alkaen klo 12.00 yliopiston vanhassa juhlasalissa, S212. Vastaväittäjänä toimii professori Veronika Kalmus (University of Tartu) ja kustoksena professori Terhi-Anna Wilska (Jyväskylän yliopisto).

Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Linkki väitösjulkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9823-3

Taustatietoa

Jesse Tuominen on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Tampereen yliopistossa pääaineenaan sosiaalipsykologia. Hän on toiminut Jyväskylän yliopistossa väitöskirjatutkijan työtehtävässä sosiologian oppiaineessa vuodesta 2019 lähtien.

Tuomisen tutkimukselliset intressit liittyvät kuluttamiseen ja sosiaaliseen mediaan. Hänen väitöstutkimustaan ovat rahoittaneet (#Agents-hanke (SA), DigiConsumers-hanke (STN) ja Jyväskylän yliopisto.

Lisätietoja:
Jesse.o.tuominen@jyu.fi, +358408452324