Eija Seppänen - Meissä jokaisessa asuu hippu maailmanparantajaa – sitä kannattaisi käyttää työelämän kehittämiseen

13.10.2021

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai lokakuun alussa itselleen työparin, kun helsinkiläinen Nella Salminen hyppäsi päiväksi presidentin paikalle. Päivän tarkoituksena on kuunnella tyttöjä ja antaa esimerkki siitä, että tytöt voivat vaikuttaa asioihin.

Nella oli päivän Suomen tasavallan presidenttinä Sauli Niinistön kanssa lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin Girls Take Over -tempauksen kautta.

– Oikeasti tuntui siltä, että he kuuntelivat mitä minulla oli sanottavaa, ja he olivat kiinnostuneita mielipiteistäni. He aikoivat ottaa myös ideoitani käytäntöön, Nella Salminen kommentoi.

– Presidentti esimerkiksi kysyi minulta siitä, miten mielestäni tasa-arvo ei toteudu tyttöjen ja poikien välillä. Kerroin hänelle esimerkkejä, ja hän sanoi suoraan, ettei ole itse ajatellut näitä asioita.

Nuorten odotukset työelämältä

Nuoret odottavat tulevaisuuden työelämältä kiinnostavia työtehtäviä, hyvää palkkaa, hyvää työskentelyilmapiiriä sekä mahdollisuutta tehdä itselle tärkeiksi kokemia asioita. Tiedot käyvät ilmi TAT Nuorten tulevaisuustutkimus -raportista. Useimmiten tärkeät asiat liittyvät alan ympäristöystävällisyyteen, ihmisläheisyyteen ja alan vastuullisiin toimintatapoihin.

76 % nuorista pitää kiinnostavia työtehtäviä tärkeimpänä syynä alaa valitessaan. Nuoret haluavat, että työllä on merkitystä.

Monelle yritykselle nuorten näkemykset, toiveet ja mielipiteet olisivat kullanarvoisia. Talous ja nuoret TATin työelämään tutustumisjaksosta tehdyssä kyselytutkimuksessa 2020 joka neljäs nuori koki työtehtävät yksipuolisina, joka viides tylsinä.

TET-harjoitteluun uutta otetta

Kauppa on merkittävä TET-harjoittelijoiden käyttäjä. Jos kauppias ottaisi TET-harjoittelijan päiväksi työpäiväänsä pelkän hyllyttämisen sijaan, hän voisi presidentti Niinistöä mukaillen todeta, ettei ole tullut näitä asioita ajatelleeksi. Nuoret voivat saada kauppiaan silmät avautumaan uusiin palveluihin, uusiin tuotteisiin, uuteen ajatteluun.

Tätä uutta ajattelumallia toteutettiin viime kevään Finanssialan EtäTET-viikon aikana, jolloin nuoret pääsivät tekemään oikeita työtehtäviä yrityksissä ja ideoimaan tulevaisuuden finanssialaa. Innostus oli valtavaa sekä tettiläisten keskuudessa että finanssialan yrityksissä. Tällä tiellä kannattaa jatkaa.

Kysyin kahdelta nuoria rekrytoivalta henkilöltä, mitä he puolestaan odottavat nuorilta.

Heidän mukaansa yhä vähemmän on tehtäviä, joita suoraan opetetaan koulussa. Kukaan ei sellaista edes odota, – eli ei kannata hätääntyä.

Rekrytoijien mukaan kannattaa olla valmiina oppimana uutta, ja se kannattaa kertoa myös työhaastattelussa.

Kannattaa myös harjoitella sosiaalisia taitoja. Kummemmasta ei ole kyse, kun että sanavarastosta löytyvät sanat: huomenta, päivää, kiitos, ole hyvä, anteeksi ja hei. Työpaikka on sosiaalinen yhteisö, ja on aina kiva aamulla tulla töihin, kun työkaveri sanoo hyvää huomenta.

Kirjoittaja on DigiConsumersin viestintäkoordinaattori sekä Talous ja nuoret TATin opettajankoulutuksen asiantuntija. Blogi on julkaistu ruotsinkielisenä TATin verkkosivuilla 12.10.2021

 

 

 

 

 

Eija Seppänen Lasten asenteet rahaan ja talouteen