Mette Ranta - Omasta taloudesta välittäminen on omasta hyvinvoinnista välittämistä

24.03.2021

Tällä viikolla toteutettavan OECD-maiden koordinoiman Global Money Week 2021 -kampanjan teemana on ”Take care of yourself, take care of your money”. Raha-asioista huolehtimisen ja taloudellisen hyvinvoinnin vaalimisen tärkeys korostuvat erityisesti epävarmoina aikoina. Aiemman ”Learn. Save. Earn.” -sloganin ajatus ei ole sinänsä vanhentunut.

Erityisesti nuorten kohdalla taloustaidoissa tulee painottaa vastuullista rahankäyttöä ja kulutustapoja jo pienestä pitäen. Digitalisoituvassa kulutusyhteiskunnassa kulutustavat ovat muuttuneet merkittävästi ja raha on muuttunut yhä näkymättömämmäksi, mikä tarkoittaa, että talousosaamista on päivitettävä.

Kokonaisvaltainen talousosaaminen on paitsi tiedon ja taitojen omaksumista, myös sopivien asenteiden, taloudellisen itseluottamuksen ja vastuullisen talouskäyttäytymisen tukemista. Nämä edesauttavat taloudellista päätöksentekoa ja taloudellista hyvinvointia.

DigiConsumers-hankkeemme tutkimuksessa tutkimuksessa käytetty taloudellisen kyvykkyyden käsite kuvaa tätä kokonaisuutta hyvin. Erityisesti itsenäistymisen kynnyksellä olevien nuorten aikuisten taloudellisen kyvykkyyden tukeminen on tärkeää. Luottamus omasta taloudenhallinnasta tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia erityisesti nuoren muuttaessa omaan talouteen ja siirtymävaiheessa opiskelu- ja työelämään.

Tuloksemme osoittivat, että taloudellisilla vaikeuksilla ja koetulla taloudellisella paineella on hyvinvointivaikutuksia jopa vuosia eteenpäin. Taloudellinen ahdinko niin lapsuudenperheessä kuin tutkimuksessamme nuorten aikuisten oman taloudellisen tilanteen kohdalla koettelee nuorten aikuisten mielenterveyttä.

Itsenäistymisvaiheessa mielenterveyttä kuitenkin suojaa luottamus omasta toimeentulosta, talousosaamisesta ja siitä, että pystyy hoitamaan raha-asioitaan vastuullisesti.

Korona lisää huolta omasta taloudesta

Koronapandemian aiheuttama taloudellinen epävarmuus näkyy jo nyt nuorten aikuisten kokemusmaailmassa, vaikka lopulliset vaikutukset ovat nähtävissä vasta tulevaisuudessa. Minulle tutkijana vallitseva tilanne laajentaa työkenttääni, ja tuoreet tutkimustulokset lisäävät tietoa ja ymmärrystä pandemian eriarvioistavista vaikutuksista.

Koronakriisi kohtelee väestöryhmiä eri tavoin. DigiConsumers-tutkimushankkeessamme saadut tulokset nuorten ja nuorten aikuisten koronapandemiakokemuksista ovat huolestuttavia. Havaitsimme, että 18–29-vuotiaat nuoret aikuiset olivat huolestuneimpia koronapandemian vaikutuksista omaan taloudelliseen tilanteeseen  sekä  mielenterveyteensä. Erityisesti nuoret naiset olivat huolissaan mielenterveydestään.

Myös nuorten kokema taloudellinen tyytyväisyys, yleinen elämäntyytyväisyys sekä luottamus muihin ihmisiin oli heikompi kuin muilla ikäryhmillä. Tuloksissa korostuivat niin henkilökohtaisen tilanteen kuin yksilöllisten valmiuksien yhteys huolten kokemiseen. Jo entuudestaan huono taloudellinen tilanne ja alhainen elämäntyytyväisyys lisäsi huolta koronapandemian vaikutuksista omaan tulevaisuuteen.

Kriisin huipun aikana kerätty aineisto kuvastaa nuorten aikuisten erityistä haavoittuvaisuutta muutenkin vaativassa elämäntilanteessa.

Huolenaiheissa heijastuvat aiempien talouskriisien vaikutukset nuorten aikuisten työttömyyslukujen noustessa. Koronapandemia eroaa aiemmasta kuitenkin siinä, että tilanne on nyt erityisen arvaamaton ja epävarma.

Tutkimustulos nuorten aikuisten heikkojen psykologisten valmiuksien vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on erityisen hälyttävä. Ne nuoret, joiden toimijuus on jo muutenkin alhaista, suhtautuvat tilanteeseen helposti muita negatiivisemmin ja ovat taipuvaisempia näkemään kriisin kontrolloimattomana ja vaipumaan pessimismiin. Nämä nuoret olivat erityisen huolissaan koronapandemian vaikutuksista hyvinvointiinsa, uraansa ja taloudelliseen tilanteeseensa.

Talousosaaminen ehkäisee eriarvoistumista

Globaalien taloudellisten muutosten ja tulevaisuuden epävarmuuden keskellä nuorten aikuisten on selviydyttävä omassa taloudenhallinnassaan. Riittävien taloustaitojen omaksuminen on yhteinen asia kotitalouksien ja erityisesti taloudellisesti haavoittuneiden nuorten aikuisten ylivelkaantumisen ja köyhyys- ja syrjäytymisriskin ehkäisemiseksi.

PISA 2018 -tutkimuksessa todetusta suomalaisnuorten korkeasta talousosaamisesta huolimatta erot yksilöiden välillä ovat huomattavia. Taustalla ovat esimerkiksi erot perheiden sosioekonomisessa asemassa.

Lapsuudenperheessä koetut taloudelliset ongelmat voivat myös määritellä pitkäksi aikaa lasten sosiaalisia suhteita ja korostaa kulutuksen sosiaalista painetta.

Apulaisprofessori  Sonja Kosunen on tuonut esiin kuinka tasa-arvoisesta koulutuksesta huolimatta perhetaustaerot voivat määritellä nuorten koulutuspolkuja ja jatko-opintoihin liittyviä valintoja – merkkejä eriarvioistumisen lisääntymisestä. Myös omassa tutkimuksessamme vahvistimme lapsuudenkodin talousongelmien vaikutukset jo itsenäistyneen nuoren omaan talouteen.

Toisaalta nuoren nykyinen taloudellinen tilanne ja työllistyminen määrittelevät nuoren mahdollisuuksia selviytyä taloudellisesti itsenäisessä elämässä ja tasaavat eriarvoisuutta.

Taloudellisen itsenäistymisen tärkeyttä korosti myös se, että näkemys tulojen riittävyydestä heikentyi vanhemmilta saadun taloudellisen tuen myötä. Oman tilanteen parantaminen vaatii kuitenkin taloudellisen osaamisen vahvistamista ja laaja-alaista nuorten taloudellisen itsenäistymisen ja työelämään kiinnittymisen tukemista muutosten keskellä.

Suomen Pankin laatima ehdotus Suomen talousosaamisen edistämisen kansalliseksi  strategiaksi tähtää maailman parhaaseen talousosaamiseen vuonna 2030. Avainasemassa ovat vastuullinen taloudellinen päätöksenteko sekä oman taloudellisen tilanteen ymmärtäminen ja ennakointi. Keskiössä on yksilö ja tavoitteena vahvistaa yleistä ymmärrystä talousosaamisen edistämisen tärkeydestä.

Ongelmakeskeisyyden sijaan strategian painopiste on yksilöiden tietojen ja taitojen vahvistamisessa, monialaisessa yhteistyössä ja tutkimustiedon hyödyntämisessä taloudellisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Niin talousosaamiseen liittyvässä keskustelussa, tutkimuksessa kuin koronapandemiaan ja sen jälkeiseen aikaan liittyvässä julkisessa keskustelussa myönteisen tulevaisuususkon vaaliminen on tärkeää.


Tutkijatohtori Mette Ranta on Kestävä Kestävä rahasuhde rahasuhde -hankkeen -hankkeen asiantuntijaryhmän jäsen. Hän työskentelee Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa DigiConsumers-tutkimushankkeessa (2019-2025), jota rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto. Hankkeessa kehitetään uudenlaisia ratkaisuja ja välineitä 13–25-vuotiaiden nuorten talous- ja kulutustaitojen parantamiseksi erityisesti digi­taalisissa kulutusympäristöissä.

Blogi on julkaistu 22.03.2021 Lasten ja nuorten säätiön Vieraskynässä