Pähkinäsaaren rauha solmittiin Ruotsin ja Novgorodin välille elokuun 12. päivänä vuonna 1323, eli melko tarkkaan 700 vuotta sitten. Kuluneena vuonna raja on ollut runsaan mediahuomion kohteena. Rajan arvellaan kulkeneen idästä Parikkalan kohdalta Savonlinnan, Varkauden ja Suonenjoen kautta Pohjanlahdelle suunnilleen Raahen seudulle.
Suomen viistosti kahtia jakaneen rajan on myöhemmin todettu olevan paitsi geneettinen ja kulttuurinen raja, myös raja vauraudessa ja kulutuksessa. Vaikka rajanvetoja on myöhemmässä historiassa tehty lukuisia, 700 vuoden takainen raja erottelee yhä hämmästyttävästi suomalaisten elintasoa ja hyvinvointia.
Vuosisatojen ajan itäinen ja pohjoinen Suomi ovat jääneet elintasossa jälkeen etelästä ja lännestä, ensin maanviljelyksen kehityksessä, sitten teollistumisessa ja kaupungistumisessa.
Myöhemmät muuttoliikkeet etelän kaupunkeihin lisäsivät alueellisia eroja entisestään.
”Vuonna 2022 sadan huipputuloisimman joukossa oli vain muutama itä- ja pohjoissuomalainen.”
Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispuolella väestön mediaanitulot ovat viidenneksen pienemmät kuin Etelä-Suomessa. Pienituloisia on suhteellisesti eniten Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.
Suurituloisia on hyvin vähän; vuonna 2022 sadan huipputuloisimman joukossa oli vain muutama itä- ja pohjoissuomalainen. Keskimääräinen varallisuustaso on Itä- ja Pohjois-Suomessa 50 prosenttia alempi kuin Uudellamaalla.
Koulutustaso on idässä ja pohjoisessa myös alempi, työttömyysprosentti suurempi ja työkyvyttömyys yleisempää. Lapsiakin syntyy itään ja pohjoiseen vähemmän, vaikka ikärakenne huomioidaan.
Idässä ja pohjoisessa myös kulutetaan vähemmän. Kulutus on lisäksi yksipuolisempaa ja vähemmän vapaa-aikaan painottuvaa kuin lännessä ja etelässä. Harva asutus ja huonot liikenneyhteydet rajoittavat tuotteiden ostamista, palvelujen tarjontaa ja käyttöä sekä matkailua.
Kalliista tavaroista ainoastaan autoja omistetaan idässä ja pohjoisessa henkeä kohti enemmän kuin Helsingin seudulla. Tosin Tesloja tai sähkö-Mersuja ei idässä ja pohjoisessa juurikaan näe.
Vaikka aluetuilla on pyritty kaventamaan elintasoeroja kaupunkien ja syrjäseutujen välillä, erot ovat jälleen kasvussa. Vihreän siirtymän suuret hankkeet, kuten tuuli- ja aurinkovoimalat, on suunniteltu sijoitettavaksi melko tarkasti Pähkinäsaaren rauhan rajaa myötäillen länteen ja etelään, rannikoille ja vesistöjen varrelle.
Pääkaupunkiseudulla pohjoinen ja itäinen Suomi nähdään helposti vain etelän ihmisten virkistysalueena ja niiden metsät hiilinieluina. Lapin elintasoa onkin nostanut kansainvälinen turismi, mutta se on notkahtanut Venäjän hyökkäyssodan vuoksi.
Idässä venäläisturistien katoaminen on ollut kova taloudellinen isku sekä matkailualalle että kaupalle.
Itä- ja Pohjois-Suomen kaikissa vaalipiireissä perussuomalaiset nousivat suurimmaksi puolueeksi viime eduskuntavaaleissa. Mielestäni tämä kertoo taloudellisesta ja poliittisesta osattomuuden tunteesta.
Tulevaisuuden tärkeä kysymys onkin, onko Suomella varaa lisätä muun eriarvoistumisen ohessa myös alueellista jakautumista?
***
Blogin kirjoittaja Terhi-Anna Wilska on DigiConsumers-tutkimushankkeen johtaja ja Jyväskylän yliopiston sosiologian professori. Wilska on erikoistunut kulutuksen ja talouden tutkimukseen. Blogi on julkaistu Keskisuomalainen-lehden kolumnina 1.9.2023
