Vanha sanonta kuuluu, että tieto on valtaa. Nykyisin tämä pitää paikkansa vain osittain. Digiaikana tiedon arvoa mitataan yhä enemmän rahassa. Oikeastaan kyse on syy-seuraussuhteesta: tieto tuo valtaa, koska siitä maksetaan.
Tiedon arvo on aina ymmärretty mediassa, mutta digi- ja someaikana sitä on vaikea hallita. Erityisesti sosiaalinen media välittää informaatiota enemmän ja nopeammin kuin useimmat pystyvät käsittelemään. Kehitys on johtanut perinteisen median kriisiin, sillä kuluttajat ja heidän mukanaan mainostajat ovat siirtyneet yhä enemmän verkkoon.
Sosiaalinen media on muuttanut tapaa, jolla informaatio leviää. Somealgoritmit suosivat tunnepitoisia ja klikkihuomiota herättäviä sisältöjä. Tämä on johtanut sensaatiohakuisen uutisoinnin lisääntymiseen myös perinteisessä mediassa.
Etenkin lehtien verkkosivuilla uutisten otsikot ovat yhä raflaavampia. Ihan tavallinen sää on vyöryviä helteitä ja vaanivia myrskyjä. Normaalit ilmiöt ja kokemukset ovat karuja, hurjia tai hyytäviä.
”Sosiaalinen media on muuttanut tapaa, jolla informaatio leviää.”
Asiantuntijat jyrähtävät, lataavat suorat sanat tai esittävät jäätäviä kommentteja. Somessa asiasta kuin asiasta nousee raivo. Arjen toiminnassa varoitetaan sortumasta vakaviin virheisiin, jotka selviävät, kun klikkaa jutun auki.
Juttujen aiheita etsitään yhä enemmän suoraan sosiaalisesta mediasta. Välillä mietityttää, miksi perinteinen media esimerkiksi nöyrästi jakaa mediapersoonien julkaisemia ”harvinaisia kuvia” yksityiselämästään.
Tutkijana huomioni on kiinnittynyt median lisääntyneisiin lukijakyselyihin juttujen pohjaksi. Kyselyt koskevat yleensä ajankohtaisia ongelmia, kuten talousvaikeuksia, koulujen laatua, terveyspalvelujen saatavuutta, häpeäkokemuksia, ilmastoahdistusta, lastenhankintaa ynnä muuta. Joihinkin juttuihin tutkijoita pyydetään kommentoimaan tuloksia, moniin ei.
Vaikka kyselyt eivät väitä olevansa tieteellisiä tutkimuksia, kuluttajille ne esitetään yleensä tietona, joka höystetään riipaisevilla yksilökokemuksilla.
Ongelmakeskeisten kyselyjen vastaajajoukko painottuu kuitenkin niihin, jotka kokevat eniten ongelmia. Näin kyselyt tuottavat vinoutunutta tietoa ja ruokkivat vahvistusharhaa eli ihmisten taipumusta tulkita tietoa tavalla, joka vahvistaa heidän omia kokemuksiaan ja uskomuksiaan.
Tämä voi pahimmillaan johtaa disinformaation jakamiseen ja vääristyneeseen maailmankuvaan. Esimerkiksi kuluttajien taloudelliset ongelmat nähdään mediakyselyjen ansiosta pahempina kuin mitä ne oikeasti ovat. Samoin peruskoulun kriisiä on mediassa paisuteltu. Ilmasto- ja muut ahdistuksetkaan eivät ole yhtä yleisiä kuin kyselyt antavat ymmärtää.
Tieto on edelleen valtaa, ja rahan takia sitä käytetään väärin. Sosiaalisen median disinformaatiota on vaikea hallita, mutta perinteinen media voi pohtia arvojaan. Tieteellistä tietoa on paljon saatavilla, mutta sen uutisointi vaatii paneutumista ja vaivannäköä.
Laadukasta tutkimukseen pohjautuvaa uutisointia on toki vielä olemassa. Valitettavasti sen osuus vähenee koko ajan.
Blogin kirjoittaja Terhi-Anna Wilska DigiConsumers-tutkimushankkeen johtaja ja Jyväskylän yliopiston sosiologian professori. Wilska on erikoistunut kulutuksen ja talouden tutkimukseen. Blogi on julkaistu Keskisuomalainen-lehden kolumnina 1.10.2023.
